
Posti uudistaa parhaillaan sanomalehtijakeluaan tavalla, joka näkyy myös monille Iitinseudun paperilehden tilaajille.
Ulkoalueiden yleissuunnitelmaehdotuksesta jätettiin kaksi muistutusta.
Kun Perheniemen tuulivoimapuisto aikanaan valmistuu, sen tuottama sähkö syötetään valtakunnan verkkoon uuden aseman kautta.
Syksyn toinen ensi-ilta on musiikkikomedia.
Seppo Arolasta Vuoden Talkoohanska.
Työterveys Wellamolla ei ole tarjota sellaisia digitaalisia ratkaisuja, joita hv-alue haluaa ottaa käyttöön.
Iitti Hockey toivoo harrastuksen pariin lisää lapsia.
Korotukset koskevat myös kaikkia Kausalasta liikennöiviä junia.
Keskisuomalainen-konserni käynnistää tehostamisohjelman, jolla on myös henkilöstövaikutuksia.
Radansuun Ryhmäpuutarhayhdistys on toiminut 30 vuotta.
Lakisääteisen suunnitelman tekemiseen on saatu 40 000 euroa valtionavustusta.
Ensimmäisessä Tiltu tekee hyvää -tapahtumassa viihtyivät erityisesti lapset.
Lintuinfluenssatilanteen takia Ruokavirasto ja Metsästäjäliitto suosittelevat tiettyjä varotoimenpiteitä.
Kirjastolla on esillä Marja Rahkosen ja Satu-Merja Jalaksen tekstiilitöitä.
Haitallisiksi vieraslajeiksi luokitellaan nyt kuusi uutta kasvilajia ja yksi eläinlaji.
Kari Valton runsas dialogi toimii erinomaisesti Elimäen kesäteatterin näyttämöllä.
Saa koskea -näyttely upottaa leikkiin kaikenikäiset.
Miska Vainonen kirjoittaa ensimmäisestä koulupäivästä.
Elinvoima- ja resurssivaliokunta kokee, että sillä on laajat ohjausmahdollisuudet kuntaorganisaatioon.
Kansallispukujen tuuletuspäivää vietettiin lauantaina 5. elokuuta.
TV-esitys sunnuntai-iltana tavoitti yli 400 000 katsojaa.
Katso tulokset täältä.
Sivu 48/67