Iitin yrittäjäyhdistyksen jäsenistä koostuva porukka tutustui torstaina Muottituotteen tehtaaseen Raumalla, Reposaaren tuulipuistoon Porissa sekä Avantin tehtaaseen Ylöjärvellä. Toinen matkapäivä päätettiin Tampereelle.
Poliisi huolestui viime viikon teemavalvonnassa puhelinta muuhun kuin puhumiseen käyttäneiden kuskien määrästä.
Iitinseutu vierailee Kausalassa järjestettävissä vaalitilaisuuksissa ja kuulostelee, mitä äänestäjillä ja ehdokkailla on eduskuntavaalien alla mielessään. Juttusarjan neljännessä osassa käydään SDP:n teltalla.
Rokotuksia haetaan enää muutamia päivittäin.
VR hyvittää verkossa ostetut junaliput automaattisesti.
Iitin yrittäjäyhdistyksen jäsenistä koostuva porukka tutustui keskiviikkona Olkiluodon ydinvoimalaitoksen vierailukeskukseen. Ensimmäinen matkapäivä päätettiin Raumalle.
Päivän kuluessa ratkeaa, alkaako junalakko.
Iitin VPK järjesti ensimmäistä kertaa palokuntien suomenmestaruuspilkin ja sai itsekin kisamenestystä.
Ensimmäinen tilaisuus on Iitin kunnantalolla 28. maaliskuuta.
Iitin muistotilaisuudessa puheen piti insinöörikomentajakapteeni evp. Ilmo Suurnäkki.
Esimerkiksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMKissa tarjolla on yli 2 000 aloituspaikkaa ja LABissa lähes 1 700.
Ylioppilaskirjoitukset alkoivat tänään eri puolilla maata.
Iitinseutu vierailee Kausalassa järjestettävissä vaalitilaisuuksissa ja kuulostelee, mitä äänestäjillä ja ehdokkailla on eduskuntavaalien alla mielessään. Juttusarjan kolmannessa osassa käydään kokoomuksen teltalla.
Mäntyharjun Virkistys voitti selvin lukemin 10-4.
Käräjätuomarin olisi pitänyt kuulla Dahl Suomi Oy:tä.
Kriteerit ovat tiukat. Kaupan on toimittava ympäri vuoden, kauppiaan on tarjottava vähintään yhtä oheispalvelua ja matkaa seuraavaan kauppaan pitää olla vähintään 7,5 kilometriä.
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa ensi viikolla. Iitinseutu laati vaalitentin Hämeen vaalipiirin iittiläisille ehdokkaille.
Hakuaika päättyy 11. huhtikuuta.
Kyljykset ja Jenga Team vievät yhteistyössä eteenpäin iittiläistä salibandya.
Vaalikeskusteluja voi seurata verkossa.
RAU hylkäsi jälleen sovintoesityksen.
Kausalan palo sai alkunsa helmikuussa 1863 nykyisen S-marketin parkkipaikan kohdalta. Tulipalon muistolaatta julkistettiin tällä viikolla.
Iitinseutu vierailee Kausalassa järjestettävissä vaalitilaisuuksissa ja kuulostelee, mitä äänestäjillä ja ehdokkailla on eduskuntavaalien alla mielessään. Juttusarjan toisessa osassa käydään keskustan vaalikahvilassa.
Valtuutettujen kukat saivat Tanja Rautavirta, Taina Rautell ja Tuula "Umbro" Lehtoranta.
Kisaan tulee ilmoittautua 15. huhtikuuta mennessä.
Lastensuojelulain mukaiset määräajat eivät toteutuneet puolen vuoden tarkastelujaksolla.
Ratayhtiö ei saanut tarvittavaa rahoitusta kasaan, joten tänä aamuna on aloitettu realisaatiosaneeraus. Kaikki velat erääntyvät maksettaviksi joulukuussa. Jos ratakiinteistöstä ei saada riittävän hyvää hintaa, edessä on konkurssi.
Nelisen vuotta sitten Taitomuovin entiset työntekijät perustivat Proplasticpartner Oy:n. Maailmantilanne on ollut haastava jo pitkään, mutta yrityksellä menee mukavasti.
Makeistuotanto jää Lappeenrantaan. Suklaatuotannon siirtoa Vantaalta Lahteen selvitellään edelleen.
Iitin Kalamiehet ei suostu ukkoutumaan.
Salme Metsäkedon ensimmäiseen yksityisnäyttelyyn voi tutustua Rautatienkadun Taidekulmassa 19. maaliskuuta saakka.
Kattojärjestön kevätkokous pidetään huhtikuussa Iitissä.
Iitinseutu vierailee Kausalassa järjestettävissä vaalitilaisuuksissa ja kuulostelee, mitä äänestäjillä ja ehdokkailla on eduskuntavaalien alla mielessään. Juttusarjan ensimmäisessä osassa käydään perussuomalaisten teltalla.
Urakat jäivät kesken konkurssin tehneeltä Jätehuolto Laineelta. Vuoden 2024 syksyyn asti kuljetukset hoidetaan suorahankintana.
Runkosarjan viimeinen ottelu Mäntyharjulla on Kyljyksille panokseton Löysätempolle kärsityn tappion takia.
Kymenlaakson syöpäyhdistyksen Iitin osasto järjesti tietoiskun edunvalvonnasta Kausalassa. Moni ikääntyvä haluaa varmistaa, että asiat tulevat hoidetuiksi myös sitten, jos ja kun oma toimintakyky heikkenee.
Sivu 61/68