
Kyljykset II jatkoi vakuuttavaa voittokulkuaan kotiturnauksessa
Kyljykset II jatkaa sarjakärjessä puhtaalla pelillä – neljästä ottelusta neljä voittoa.

Kyljykset II jatkaa sarjakärjessä puhtaalla pelillä – neljästä ottelusta neljä voittoa.

Pertti Niveri aikoo laittaa Hulluduunarin vielä kerran kunkkarikuntoon.

Iitissä ei ole yleisiä väestönsuojia, vastaa kunnanjohtaja Jarkko Salonen.
46 prosenttia vesiyhtiön tutkimukseen vastanneista kertoo, että taloutta on koskenut vesihuollon häiriötilanne kuluneen vuoden aikana.

Valtuuston kokouksessa (24.9.) äänin 4—21 hyväksytyn aloitteen mukaan kunta varaa määrärahan hankkeen toteuttamiseksi ensi vuoden talousarvioon.

Tähtien yrittäjäpariskunta asuu ravintolan yläkerrassa, ainakin vielä toistaiseksi. Töiden ohella remontoidaan vanhaa maalaistaloa Radansuuhun.

Menneenä kesänä ja syksynä iittiläiset tytöt ja pojat ovat opetelleet kuningaslajin saloja neljässä eri valmennusryhmässä.

Ansa Ampuja liekehti verkolla.

Pia Kähkönen on Iitin seurakunnan uusi pappi.

Lavalla loistaa 33 eri-ikäistä harrastajanäyttelijää.
— Kunta haluaa säilyttää tärkeän historiallisen rakennuksen, eikä rakennuksen ulkonäköön korjauksessa tule suuria muutoksia, mutta sisältä rakennus uusiutuu kauttaaltaan, kertoo tiedotteessa tekninen johtaja Harri Hoffren.
Asiaa käsitellään palveluvaliokunnan kokouksessa 16. lokakuuta.
Asiaa käsitellään nuorisovaltuuston kokouksessa 15. lokakuuta.
Leikkipaikkojen palveluverkkoselvitys -ehdotusta käsitellään elinympäristövaliokunnan kokouksessa 15. lokakuuta.
Iitin yleisten alueiden ja liikuntapaikkojen kesähoitokyselyyn tuli vain 47 vastausta.

Jazz- ja kabareemusiikkia esittävä kokoonpano hurmasi yleisön hienostuneella tyylikkyydellään ja huumorillaan.

Nuutti Ikonen ja Ville Ala-Outinen olivat ratkaisevassa roolissa.

Tiesitkö, että sääskjärveläiset ovat maksaneet veroja esimerkiksi liivinmaalaiselle ja skotlantilaiselle upseerille?

Kausalan Würth Center täytti 9. lokakuuta yhden vuoden. — Ainakin nuoremmat asiakkaat osaavat sanoa umlautin, mutta ”Wurthejakin” kuulee. Ei se ole niin tarkkaa, naurahtaa myyntipäällikkö Niina Muuri.


Kuusankosken uimahalli suljettiin maanantaina 7. lokakuuta, kun ison altaan katosta irtosi akustiikkalevyjä aiheuttaen turvallisuusriskin. Uimahalli pysyy suljettuna 20. lokakuuta asti.

Kysyimme iittiläisiltä puolueilta tilannetta vaalityön käynnistämisessä.

Pelastuslaitos on tarkastanut tänä vuonna mm. ravintoloita, joissa 63 prosentissa havaittiin paloturvallisuuteen liittyviä puutteita.

Haapakimolan koululaiset kysyivät metsästäjiltä ampumisesta.

Katsomossa kannusti reilut 150 silmäparia.


Nyt reserviläiset keräävät lahjoituksia kolmannelle avustusmatkalle.

Kiovassa työskentelevä toimittaja Maxim Fedorov vieraili Iitissä kertomassa Ukrainan kuulumisista.

Iitin työttömyysaste oli 9,5 prosenttia.

Kirkan roolissa toimii edelleen Mikael Saari.
Suurin osa, eli noin 3 450 euroa, luottotappioista johtuu maksamattomista päiväkotimaksuista.

Kausi käynnistettiin palkitsemisilla ja hiljaisella hetkellä.

Sami Tapanainen on valinnut kolme rikostarinaa 1700-luvun Iitistä kerrottavakseen. Tässä kolmas.
— Elämänmenoa Iitissä -humppa on jalan alle käyvä ja tanssittava kappale, kertoo Maritta Vuorinen.
Päijät-Hämeen Vaikuttajakouluun 2024-25 valittiin iitistä Jussi Mikkonen.
Sivu 32/80