
Maakuntavaltuusto hyväksyi Maakuntastrategian 2050+
Edustajainkokouksessa 13. elokuuta valitaan uusi maakuntavaltuusto, johon tulee 37 jäsentä, eli yksi enemmän kuin nykyisessä.
Edustajainkokouksessa 13. elokuuta valitaan uusi maakuntavaltuusto, johon tulee 37 jäsentä, eli yksi enemmän kuin nykyisessä.
Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut enemmistö valtuutetusta.
Väyläviraston hankkeessa valtatie 12 parannetaan pääosin keskikaiteelliseksi ohituskaistatieksi Iitin kunnan alueella, Mankalan ja Tillolan välillä. Tavoitteena on lisätä liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta. Rakentaminen alkaa kesällä 2026, mutta jo tänä kesänä hankealueella tehdään valmistelevia töitä.
Poliisi valvoo liikennettä juhannuksena tehostetusti.
Passiuudistuksen voimaantulo ei tapahdu vielä tänä kesänä.
Metsämiesten Säätiö haluaa nostaa stipendillä esille arjen työyhteisösankareita metsäalalla.
Mahdolliset muistutukset on jätettävä kirjallisina viimeistään 30. kesäkuuta mennessä.
SF-Caravan Leininranta on valittu Suomen parhaaksi leirintäalueeksi yhdessä Heinolan Heinäsaaren kanssa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen uusi aluevaltuusto järjestäytyi kauteen.
Maakansan Metsästäjät rakentaa laavun ja maalaa seuratalon Leader-hankkeessa.
Poliisilla työntäyteinen viikonloppu Hämeessä.
Paikallislehdet vaativat päättäjiltä toimia.
Yli puolen miljoonan euron hintaisia omakotitaloja Iitistä etsiville löytyy muutama vaihtoehto. Tässä yksi niistä.
Asiasta päättää Iitin kunnanhallitus 2.6. kokouksessa.
Lakimuutos tuli voimaan huhtikuun alussa 2025.
Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö palkitsee nyt ensimmäistä kertaa kahdeksasluokkalaisia Renessanssinero-stipendeillä. Säätiö haluaa muistuttaa, että tulevaisuuden osaajat tarvitsevat monialaista osaamista ja uteliaisuutta. Yli 260 palkittavan nuoren joukossa onkin luovuutta sekä intohimoa tekniikasta taiteeseen ja peleihin.
Päihteiden käyttö korostuu päättäjäisviikonlopun poliisitehtävissä, vaikka alaikäisen ei kuuluisi käyttää päihteitä lainkaan. Kaakkois-Suomen poliisit toivottavat hauskaa ja turvallista päättäri-iltaa!
Hanke etenee työpajoissa.
Artikkelia korjattu 28.5. klo 15.55. Seuraava tapaaminen ei ole syksyllä, kuten aiemmin virheellisesti väitettiin vaan kesäkuussa. Lisätty linkki kyselyyn.
Leininranta on SF-Caravan Kaakkois-Häme ry:n omistama ja ylläpitämä leirintäalue Kausalassa.
Kotoisa Häme -valokuvakilpailuun voi osallistua valokuvalla ja parin lauseen kuvatekstillä
Valtatie 12 perusparannushanke etenee urakan kilpailuttamiseen. Markkinavuoropuhelutilaisuudessa oli paikalla isommista yrityksistä mm. Skanskan edustajia. Kuusi rakennusta jää uuden tielinjauksen alle.
"Kuulimme Rathenowin historiaa ja opimme tuntemaan ystävyyskouluamme paremmin."
Aina kannattaa istuttaa puu. Älä siivoa pihaasi syksyllä. Siinä muutama Sanna Tallgrenin vinkki kotipuutarhureille.
Kunnanjohtaja Jarkko Salonen pitää arviointikertomuksen esitystapaa tavanomaisesta poikkeavana.
Videovastaanottoa varten tarvitaan kameralla, mikrofonilla ja verkkoyhteydellä varustettu puhelin, tietokone tai tabletti.
Kela-kyytien välitysyhtiön mukaan paikallisia takseja suositaan jo ja asiakas voi myös valita halutessaan tietyn paikallisen auton.
Palkinnolla halutaan rohkaista terveydenhuollon asiantuntijoita toimimaan jatkossakin avoimen, vastuullisen ja ihmisarvoa kunnioittavan tieteen puolestapuhujina.
Keskusta piti kunnanhallituksen puheenjohtajuuden ja neljä hallituspaikkaa jakaen yhden vihreiden kanssa. Demareille kunnanvaltuuston puheenjohtajuus.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluevaltuusto hyväksyi viime vuoden tilinpäätöksen.
Yhteistoimintaneuvottelujen lopputuloksena hyvinvointialue irtisanoo 23 vakinaisessa työsuhteessa olevaa tekstinkäsittelijää toiminnan muutokseen perustuvista syistä.
Sivu 1/29