
Radansuun Ryhmäpuutarhayhdistys on toiminut 30 vuotta.
Ensimmäisessä Tiltu tekee hyvää -tapahtumassa viihtyivät erityisesti lapset.
Kansallispukujen tuuletuspäivää vietettiin lauantaina 5. elokuuta.
Skydive Finland ry lähti tutulta Utin kentältä hyppykiertueelle.
Kunnan, yhdistysten ja yritysten hyväntekeväisyystapahtumassa on ohjelmaa koko perheelle.
Liikasenmäellä kierreltiin kojuja ajan kanssa.
Arja Koriseva esiintyi Kalatorilla Kausalassa.
Kausalan Road Rockissa juhli tuhatpäinen yleisö.
Konsertilla luotiin uutta kiinnostusta Iitti-hölkkään.
Perheniemen ja Sääskjärven metsästysseura juhlii lauantaina pyöreitä omalla porukalla.
Myös paikallinen mieskuoro Eliitti nousee lauteille.
Hyväntekeväisyystapahtuman tuotto ohjataan lasten ja nuorten hyväksi.
Leirille osallistuu noin 60 nuorta eräharrastajaa.
Kylän yhdistykset toteuttivat yhdessä onnistuneen kesätapahtuman.
Pyrinnön perinteinen juoksutapahtuma toteutetaan uusin lisämaustein.
Kymen Kotkien Hiisi-partioleirillä viihtyivät niin lapset kuin aikuisetkin.
Iitin Radansuuhun teatterilaiset saapuvat laulattamaan 16. elokuuta.
Kyläseuran puheenjohtaja on nyt Anna-Leena Ilmarinen.
Lamminkulmalla pääsee näkemään kanoja, hevosia ja alpakoita.
Talasmäkipäivässä kuultiin vinkkejä siihen, miten muinaismuistoja voi tutkia verkossa.
Keräykseen voi tuoda myös öljyä, autonrenkaita ja käyttökelpoista kierrätystavaraa.
Jaalan kotiseutuyhdistys ja Kouvolan matkaoppaat järjestävät maksuttomia opastuksia kolmena lauantaina.
"Karjalaista elämänasennetta tarvitaan yhteiskunnassamme."
Iitistä tapahtumassa ovat ensimmäistä kertaa mukana Iitin Maatilatori ja Mukulan luomumarjatila.
Hyvän mielen tapahtumassa oli osallistujia vauvasta vaariin.
Iitin Golfseura järjesti pelitempauksen juniorityön hyväksi.
Kirkossa Jaala Gospelista muotoutui herkkä tilaisuus.
Paikan historia on ainutlaatuisen värikäs.
Iitin Rinnemaa-säätiön ja kotiseutuyhdistyksen yhteinen teemapäivä järjestetään Kymentaan Kurtossa 15. heinäkuuta.
Tavallisesti tapahtuma on pidetty Liikasenmäellä, mutta tänä vuonna musiikkia kuunnellaan akustiikaltaan mainiossa Jaalan kirkossa.
Työmarkkinoille tekoälyllä on mullistava vaikutus.
Ulkoilupäivään osallistui puolensataa kyläläistä.
Säyhtee teki vaikutuksen kausalalaisiin Renlundeihin, joille Iitin läntisin kylä ei ollut entuudestaan tuttu.
Viranhaltijoita tentattiin KesäKausalassa kulttuurin määrärahoista, TE-palveluiden uudistuksesta, kunnan viestinnästä ja nuorison pahoinvoinnista.
Kirkonkylän ja Radansuun asukkaita kutsutaan muistelemaan alueen historiaa, ihmisiä ja arkea.
Kesänavaustapahtuma teki paluun kolmen vuoden tauon jälkeen.
Seuratalo ja Kolisevan luonto ovat keskeisiä paikkoja Maakansan kyläyhdistyksen toiminnassa.
Kirjastolla on esillä koululaisten piirustusnäyttely. Ympäristöpalkintoa Iitissä ei jaeta lainkaan tänä vuonna.
Sivu 6/8