
Iitin Metsästysseura järjesti koiranäyttelyn Lahdessa
Yhdessä Lahden Seudun Mäyräkoirakerhon kanssa järjestettyyn ryhmänäyttelyyn oli ilmoitettu yli 600 koiraa.
Yhdessä Lahden Seudun Mäyräkoirakerhon kanssa järjestettyyn ryhmänäyttelyyn oli ilmoitettu yli 600 koiraa.
Iitin lukiosta nyt valmistuneen ikäluokan opiskeluun koronapandemia vaikutti ehkä kaikista eniten.
Tiekirkot kutsuvat tutustumaan niiden historiaan ja arkkitehtuuriin.
Virpi Järvenpäällä on vastaanotto kirjastolla kahdesti viikossa.
Tapahtuma järjestetään kolmen vuoden koronatauon jälkeen uudessa paikassa.
Iitin Hevosystäväinseura järjesti perinteisen ravitapahtuman Kausalassa.
Pohjois-Iitin Kiri järjesti Kevätkirmauksen.
Iitissä kolmatta kertaa toteutettava Kyläralli on osa valtakunnallista Avoimet Kylät -teemapäivää.
Ravilinnan sisä- ja ulkotilat täyttyivät esittelypisteistä lauantaina Iitti Harrastaa -tapahtumassa. Järjestäjien mukaan tilaisuus onnistui hyvin ja kävijätavoite saavutettiin.
"Tämä merkittee meitille perinnettä".
Vanhempainyhdistyksen tuella paikalle oli saatu muun muassa paloauto ja ambulanssi.
BirdLifen seurantamerikotka Jykä on todennäköisesti tapettu.
Iitin ympäristöpalkinnon saajaa voi ehdottaa Pohjois-Kymen Luonnolle.
Lahti Regionin Raija Forsmanin mukaan kotimaassa huomio on pääkaupunkiseudun aktiivimatkailijoissa.
Kausalan kyläyhdistyksen vuosikokouksessa leikattiin synttärikakkua.
Iitin yhdistys huolehti BPW:n valtakunnallisen kevätkokouksen järjestelyistä.
Iitin lukiolla pidettiin torstaina perinteinen veteraanipäivän juhlatilaisuus.
Kesällä kylällä järjestetään ensiapukurssi.
Lyöttilän osakaskunnan järviruokohanke, Virpin Keittiö ja Vuolenkosken Rantamesta palkittiin.
Jaalan kirkonkylän kyläyhdistys haluaisi entisen Jaalan palvelukeskuksen tilat hyötykäyttöön.
Iitin Kalamiesten avoimet pilkkikilpailut järjestettiin huhtikuun 8. päivä Iso Valkjärvellä.
Kevätkokouksessa suunniteltiin kuluvan vuoden ja vähän jo seuraavankin ohjelmaa.
Edellisen kerran tapahtuma toteutettiin vuonna 2018. Ilmoittautumisaikaa on jatkettu huhtikuun loppuun asti.
Kevään Hehku yhdisti kauneutta, herkuttelua, muotia sekä terveyttä.
Kevään hehku -tapahtuman järjestää Vuolenkosken Maaseutunaiset.
Ravilinnan nuorisotilaan on nyt varattu aikaa myös pelkästään aikuisille. Seuraava aikuisten nuokku pidetään toukokuun alussa.
Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Eeva Saarelma.
Saarasten kyläseuran Puputipubongaukseen osallistui puolensataa retkeilijää.
Tapahtuma järjestetään Kausalan torin laidalla 13.-16. huhtikuuta.
Perinteinen kylien välinen mittelö käytiin sunnuntaina Soikkelin rannassa.
Porukkalenkit alkavat toukokuussa, ja liikuntahallin viereen avataan kesällä frisbeegolfrata.
Iitin kirjastoauto toimi viikonloppuna liikkuvana ennakkoäänestyspaikkana. Vaalitoimitsija Jouko Koivusen mukaan kyläläisten järjestämät vaalikahvit ovat uutta.
Myös Jaalan kirkon valot sammuvat tunniksi lauantai-iltana.
Sääskjärven kyläyhdistys jatkaa suosittuja kyläiltoja ja Tuulispään uimarannan kehittämistä.
Tapaamisissa vanhemmat saavat keskustella samassa elämäntilanteessa olevien kanssa ja lapsille on tarjolla leikkiseuraa.
Niemien kisareissu Eläkeliiton valtakunnallisiin pilkkikisoihin onnistui täydellisesti.
Pieni ele -keräyksellä tuetaan vammaisia ja pitkäaikaissairaita.
Iitinseutu vierailee Kausalassa järjestettävissä vaalitilaisuuksissa ja kuulostelee, mitä äänestäjillä ja ehdokkailla on eduskuntavaalien alla mielessään. Juttusarjan neljännessä osassa käydään SDP:n teltalla.
Iitin VPK järjesti ensimmäistä kertaa palokuntien suomenmestaruuspilkin ja sai itsekin kisamenestystä.
Ensimmäinen tilaisuus on Iitin kunnantalolla 28. maaliskuuta.
Iitin muistotilaisuudessa puheen piti insinöörikomentajakapteeni evp. Ilmo Suurnäkki.
Iitinseutu vierailee Kausalassa järjestettävissä vaalitilaisuuksissa ja kuulostelee, mitä äänestäjillä ja ehdokkailla on eduskuntavaalien alla mielessään. Juttusarjan kolmannessa osassa käydään kokoomuksen teltalla.
Kausalan palo sai alkunsa helmikuussa 1863 nykyisen S-marketin parkkipaikan kohdalta. Tulipalon muistolaatta julkistettiin tällä viikolla.
Iitinseutu vierailee Kausalassa järjestettävissä vaalitilaisuuksissa ja kuulostelee, mitä äänestäjillä ja ehdokkailla on eduskuntavaalien alla mielessään. Juttusarjan toisessa osassa käydään keskustan vaalikahvilassa.
Sivu 7/8