
EU-vaalien ennakkoäänestys käynnistyy keskiviikkona
Iitissä ennakkoäänestyspaikkoina toimivat uudempi kunnantalo sekä viikonloppuna kirjastoauto.
Iitissä ennakkoäänestyspaikkoina toimivat uudempi kunnantalo sekä viikonloppuna kirjastoauto.
Tiistaista alkaen Päijät-Hämeessä on maastopalovaroituksen lisäksi voimassa hellevaroitus.
Seuraavaksi Radansuussa järjestetään Iitti Open.
Fredrika Mikkolaa kuullaan vain Verlan konserteissa.
Iittiläinen Ari Ollikainen voitti oman sarjansa ja lähtee Salossa lokakuussa pidettävään Karaokemestari-loppukilpailuun.
Lukijat ovat kyselleet kaupan jätepuristimesta löytyneen kissan kuulumisia.
Jatkossa lehden asiakkaita palvellaan vain sähköisesti ja puhelimitse.
Inkeroisissa vastassa oli ennakkosuosikki Voikkaan Pallo-Peikot.
Vuosina 1748-1774 käräjillä käsiteltiin seitsemää perheensisäistä surmatyötä.
Lakimuutos tuo uusia liikkumisvälineitä liikennevakuutuksen piiriin 1. kesäkuuta.
Satavuotiasta ravirataa juhlistettiin kesäisessä säässä.
Kirjastoautovirkailija Jouko Koivunen uskoo, että kirjastopalveluille riittää kysyntää.
Kaiken kaikkiaan apurahoina jaettiin yli 2,4 miljoonaa euroa 977 hakijalle.
Uusmaalainen kolmikko on pystyttänyt neljännen yhteisnäyttelynsä Iitin kirkonkylän kylätalolle.
Alun perin kyse oli 2 000 euron vahingonkorvausvaatimuksesta, mutta oikeudenkäyntikulut kymmenkertaistivat korvaussumman.
Koulutuksessa opitaan tunnistamaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja, ruokailualueita ja kulkuyhteyksiä.
Kesällä 2025 jakeluhinta nelinkertaistuu nykyisestä.
Hyväntekeväisyyskohteeksi voi edelleen ilmoittautua.
Iitin yläkoulun ja lukion musiikkiryhmien kevätkonsertissa kuultiin kappaleita viime vuosituhannen lopulta.
Iitissä työttömiä oli maaliskuussa 27 % enemmän kuin vuotta aiemmin.
Kansainvälistä museopäivää vietetään 18. toukokuuta.
O.K. Auto-rallin 20-vuotisjuhlaralli näkyy valtatiellä, Jokuessa, Mankalassa, Vuolenkoskella, Kimolassa ja Kymentakana.
Jaalan koulun kolmosluokka sijoittui kisassa kolmanneksi.
Liikenne valtatiellä pysäytetään räjäytysten ajaksi.
Puolenkuun kävelylenkit aloitettiin maaliskuussa.
Ravilinnassa vieraili noin sata henkeä.
Iitin Pyrintöä edustava Virtanen osallistuu elokuussa ikäurheilijoiden MM-kisoihin.
Iittiläinen Lumi Reichenbach kirjoitti kuusi laudaturia.
Päijät-Hämeessä vain Orimattila meni Iitin edelle.
"Onhan tulevaisuus aika mysteeri, vaikka peruskoulusta onkin siistiä päästä", Iitin yläkoulusta valmistuva Tiijah Secka sanoo.
Lahti on suurten kaupunkien kakkonen yrittäjien Kuntabarometrissä.
Iitin lukiosta on valmistunut 28 uutta ylioppilasta.
Vesihuoltoa operoi jatkossakin Lahti Aqua.
Iitin lukion ja yläkoulun rehtori Ari Toropainen jää eläkkeelle täysin palvelleena mutta on valmis palaamaan vielä luokan eteen.
Aallon tilalle nousee Tarja Mikkola.
Iitin lukion opiskelijat viettivät viikon Bretagnessa.
Päijät-Hämeessä on voimassa maastopalovaroitus.
Sivu 28/68