
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Digitaalinen hyvinvointiopas julkaistu
Digitaalinen hyvinvointiopas tukee kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Digitaalinen hyvinvointiopas tukee kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Alue on valmis veneilykauteen.
12. huhtikuuta pidettävän muistojuhlan puheessa tarkastellaan Jeesuksen kuoleman merkitystä ja vastataan Raamatun perusteella siihen, miksi Jeesuksen piti kärsiä ja kuolla.
Aluevaalien äänestyslippu on violetti ja kuntavaalien äänestyslippu valkoinen.
Palautekanava mahdollistaa jatkossa karttasijainnin hyödyntämisen muun muassa katujen kunnossapidon ja ulkoalueiden palautteissa.
"Helpotetaan lomamökkien muuttamista vakituisiksi asunnoiksi."
Kesänopeuksiin siirryttäessäkin on hyvä muistaa, että turvallinen ajaminen edellyttää usein alempaa nopeutta kuin liikennemerkki sallisi, muistutetaan Väyläviraston tiedotteessa.
Jalkautumisilla halutaan madaltaa kynnystä yhteydenpitoon lasten, nuorten ja poliisin välillä.
"Mitä eroa on ammattimuusikolla ja amatöörimuusikolla? Ammattilaista ei tahdo saada aloittamaan ja amatööriä lopettamaan."
Iitin kunnanjohtaja Jarkko Salonen ja Päijät-Hämeen hyvinvointialuejohtaja Petri Virolainen vastaavat.
Lasten alue- ja kuntavaalit tukevat demokratiakasvatusta Päijät-Hämeessä.
Kunnanhallituksen esitykseen Ravilinnan etumaastosta tuli muutos kaavoitusalueen laajentamisesta.
Päijät-Hämeessä työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 14,9 prosenttia.
Kouvolan kuitu sai helmikuussa valmiiksi valokuituverkon, joka ylettyy kolmen kunnan alueelle, Lapinjärveltä Kouvolan kautta Iittiin. Vuolenkoskella asuvia kehotetaan ilmaisemaan mahdollinen halukkuutensa valokuituyhteyteen.
Iitillä on enemmän kassavaroja kuin lainaa.
Poliisin mukaan nuorten vanhempien on äärimmäisen tärkeää kantaa vastuunsa ja varmistua siitä, että lapselle hankittu mopo on laillinen ja turvallinen.
— Klubirakennuksen terassilta avautuu nyt hienot näkymät Kymijoelle, sanoo Iitti Golfin kenttämestari Olli Mitikka.
Iitin liike- ja virkanaisilla oli toiminnan täytteinen viime vuosi. Kuluvalle vuodellekin on jo paljon suunnitelmia.
Kurssi on kaikille avoin ja maksuton.
— Kevään aikana varmistamme, että koko Kausalan taajama saadaan kattavasti jakeluun, kertoo Dilicon oy:n toimitusjohtaja Kari Väisänen.
"On ymmärrettävää, että vihreää energiaa tarvitaan, mutta sen sijoittamisessa täytyy ottaa huomioon paikallisten asukkaiden ja mökkiläisten näkökulma."
Virtaa Digiin -hankkeen viimeisessä tilaisuudessa tutustuttiin tunnetuimpiin laajoihin kielimalleihin ja niiden hyödyntämiseen.
Tekstinkäsittelijöiden työtehtävät ovat vähentyneet hyvinvointialueella pilotoitujen puheentunnistusratkaisujen myötä, eikä kaikille ole osoittaa riittävästi töitä.
Uusi osakas Janne Ojapalo tulee mukaan uudistamaan Maatilatoria.
Vaikuttaja Kati Pilli-Sihvolan Iitti on kaunis ja täynnä eri aikakausien kerroksia.
"Ravilinnan erityisyyden rinnalla keskustakorttelin on maalailtu olevan lapsille suorastaan turmiollinen hälyineen ja häiriköineen. Tämä on tunteisiin vetoavaa retoriikkaa vailla totuuspohjaa, mutta hyvinhän se näyttää kuitenkin tehonneen."
Kouvolan seurakunnan valtuustoryhmä jätti eriävän mielipiteen seurakuntien yhdistymisestä.
Hilla Martikainen loisti kotipelissä liberona.
"Olen vakuuttunut siitä, että Ravilinnan sijainti palvelee kokonaisuutta parhaiten."
Jos asia ei ole kiireellinen, suositellaan siirtämään yhteydenotto seuraavan viikon alkuun.
"Näin ollen elinvoima- ja resurssivaliokunta ei ole voinut olla kannattamassa koulukeskuksen sijoituspaikaksi Ravilinnan etumaastoa, saati sitten yksimielisesti."
Sivu 6/63